maanantai 21. toukokuuta 2018

YHTEISHAKU 2018: VIIME HETKEN VINKIT SOSIAALITIETEIDEN VALINTAKOKEESEEN



H-hetki lähestyy! Sosiaalitieteiden valintakoe pidetään Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella 24.5.2018 klo 12–16, mikä tarkoittaa, että tuohon jännittävään hetkeen on enää pari hassua päivää.

Muistan itse psykologian pääsykokeisiin lukiessani, että juuri tässä vaiheessa pienimuotoinen ahdistus alkoi viimeistään nostaa rumaa päätään ja hokea korvani juuressa tuttua litanjaansa: et varmasti muista kaikkea olennaista, pitäisikö vielä kuitenkin lukea koko kirja uudestaan, ei tuosta taida mitään kuitenkaan tulla...

Nuo äänet kannattaa vaientaa heti alkuunsa! Jos olet lukenut valintakoemateriaalin ajatuksella (kenties useampaankin kertaan) läpi, sinulla on vallan mainiot mahdollisuudet menestyä kokeessa. Ja vaikket olisikaan ihan niin kovin huolella lukenut niin älä vielä hermostu: pääsinhän minäkin melko vähäisellä lukemisella sisään, se kun riittää että muistaa ja osaa ne asiat, jotka lopulta siihen koepaperille päätyvät!


Halusin tulla vielä jakamaan muutaman viime hetken vinkin ennen kuin astelet sisään koetukseen. Joten olkaapa hyvät:

1. Jos olet valmistautunut ajatuksella ja ajan kanssa kevään mittaa, älä piinaa itseäsi liikaa enää viimeisenä päivänä ja iltana. Toki materiaaleja voi vielä vähän silmäillä, mutta hullun lailla pänttääminen viimeiseen saakka tuskin hyödyttää sinua kovin paljoa. Tee sen sijaan jotain kivaa päivää ennen koetta: rentoudu kavereiden tai perheen kanssa, katso leffa, ulkoile ja liiku. Mikä nyt tuntuukaan rentouttavalta ja saa jännityksen pysymään kohtuullisella tasolla.

2. Nuku hyvät, pitkät yöunet ennen valintakoepäivää. Mikään ei auta pärjäämään kokeissa ja tenteissä paremmin kuin hyvät unet! Jos jännitys meinaa karkottaa nukkumatin, kokeile vaikka melatoniinia, toimii ainakin minulla, jos haluan varmistaa hieman syvemmät yöunet.

3. Kun valintakoepäivä koittaa, älä panikoi. Herää hyvissä ajoin, syö maittava aamiainen ja tee mukaan otettavaksi myös maittava kakkosaamupala, mikäli tulet esimerkiksi parin tunnin ajomatkan takaa kuten minä aikoinani. Syöminen ja uni, siinäpä ne tärkeimmät että aivot toimii!


4. Jos edellispäivän paniikkilukeminen on mielestäni turhaa ja aivoja sekoittavaa, voit vain kuvitella mitä mieltä olen paniikkilukemisesta juuri ennen h-hetkeä. Mielestäni se on vain ja ainoastaan oiva tapa kiskoa stressitasot niin korkealle, ettei sydänkohtaus ole kaukana. Jos siis vähänkään olet stressaavaa tyyppiä, yritä luottaa siihen että osaat kyllä, äläkä ala häsässä lukemaan materiaaleja jälleen kerran läpi. 

5. Ennen kampukselle suuntaamista varmista, että sinulla on kirjoitusvälineet mukana. Eräs tuttavani yliopistolta kertoi kerran, kuinka hän oli mennyt samaiseen valintakokeeseen aikanaan ja tajunnut vasta salissa, että ei ollut ottanut kynää, kumia, teroitinta tai yhtään mitään mukaansa. Onneksi takana istuvalla kokelaalla oli ollut ylimääräinen lyijykynä, mutta ilman teroitinta ja pyyhekumia tuttavani oli joutunut pärjäämään. Säälin vähän kyllä kokeen tarkastajia... Joten muista kirjoitusvälineet!

6. Jos vähänkin epäilet, että sinulla saattaa tulla nälkä kokeen aikana, ota ihmeessä evästä mukaan! Ja vaikka ihan muutenkin vain, vaikkei nälkä edes vaivaisi, koska evääthän on kuitenkin parasta ikinä. Valintakokeissa pätee aikalailla samat säännöt kuin ylioppilaskokeissa, eli etiketit on syytä poistaa vesipulloista sun muista. Eväät kannattaa valita siten, että ne ovat riittävän täyttäviä, niiden syöminen ei aiheuta meteliä ja ne saavat sinut hyvälle mielelle. Sen vuoksi minulla on aina tärkeissä valintakokeissa ja yo-kirjoituksissa ollut karkkia mukanani ruokaisampien eväiden lisäksi.


7. Tule paikalle ajoissa. Myöhästyä ei kannata. Ennen saliin pääsyä hengittele rauhassa ja jos lähellä on joku jonka kanssa voi rupatella ihan niitä näitä (muusta kuin kokeesta) sitä parempi. Myös nauraminen auttaa lievittämään stressiä, joten se on oivallinen keino rentoutua ennen koetta (jos siis ympärillä on jotain hauskaa tai mukana vaikka joku hauska tyyppi, jonka kanssa jutella. Tai no, miksei sitä voisi myös yksin käkätellä.)

8. Kun koe viimein alkaa, ota ihan rauhassa! Neljä tuntia on pitkä aika, eikä se todennäköisesti lopu kesken. Mikäli koe on pysynyt samankaltaisena kuin menneinä vuosina, pääset kirjoittamaan monta lyhyttä esseevastausta. Muista jäsennellä esseet hyvin (johdanto, käsittelykappaleet ja lopetus) vaikka ne olisivatkin lyhyitä. Jos mahdollista, kannattaa suttupaperia käyttää käsitekarttojen tehtailuun. Pyri mahdollisimman oikeelliseen kieliasuun ja toimiviin lauserakenteisiin, älä kirjoita "vähän sinne päin" jos voit kirjoittaa priimaa. 


9. Jos joku tehtävä tuntuu ensi alkuun vaikealta, skippaa se ja vastaa aluksi sellaisiin, joista tunnet muistavasi eniten. Yleensä kokeen aikana myös niistä hankalammista kysymyksistä alkaa muistaa sirpaleen sieltä, toisen täältä, jolloin paperi ei todennäköisesti jää ainakaan aivan tyhjäksi. Helpot ensin, vaikeammat viimeiseksi: se on mielestäni aina ollut hyvä tapa toimia.

10. Kun olet vastannut, lue vielä kirjoituksesi ajatuksella läpi ennen palautusta. Vaikka väsyttäisi ja haluaisit jo pian pois kurimuksesta, tee tämä silti. Tarkistamisesta ja tuplatarkistamisesta ei yleensä ole ainakaan haittaa, mutta siitä voi olla suurikin apu.

Salista ulos päästyäsi sulje silmät ja hengitä syvään. Kiitä itseäsi hyvästä työstä, sinä teit sen! Kaikki hakijat eivät tietenkään voi tulla valituiksi, mutta huolimatta lopputuloksesta, olet juuri selvinnyt isosta urakasta ja ansainnut jonkin kivan palkinnon. Hemmottele itseäsi, heitä valintakoemateriaalit mäkeen ja rentoudu kesän viettoon, oli se sitten loman tai töiden merkeissä. Nyt saat ajatella kaikkea muuta kuin ryhmän muodostumisen vaiheita ja osallistumisen ja osallisuuden eroja. Nauti siitä, koska jos pääset opiskelemaan sosiaalitieteitä, niistä et enää niin helposti eroon pääsekään! ;)

Ja vielä viimeiseksi: huuuuurjan paljon onnea kaikille sosiaalitieteiden valintakokeeseen osallistuville! Hyvin se menee!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

JA NIIN SAAPUU KESÄ

 
Kesä tekee tuloaan! Lämpö, aurinko ja ötökät, tervetuloa taas!

Monelle kesä on yhtä kuin hellekelit: tällä määritelmällä kesä on jo täällä. Itse kuitenkin miellän toukokuun vielä kevääksi. Ja miten ihana lämpöinen ja vehreä kevät meillä täällä onkaan! Vaikka täytyy myöntää, että siitepölyallergikoille tämä ei ehkä ole pelkkää onnea ja autuutta. Eikä sellaiselle, joka ajaa pitkiä matkoja autolla, jossa ei ole ilmastointia. Eikä sellaisille, jotka asuvat vanhan kerrostalon ylimmässä kerroksessa vailla toimivaa ilmastointia. Nimimerkillä kokemusta kaikesta tästä löytyyyy ja 29 asteen lämpötilassa on muuten aika hankalaa saada nukuttua! :D

Yhtä kaikki: en valita! Säästä valittaminenhan on yksi rasittavimmista asioista, joista nyt voi ihminen marmattaa. Minä aion niin nauttia tästä keväästä ja pian alkavasta kesästä. Ja LOMASTA. Kohta kohta kohta on lomani aika, enkä malttaisi enää odottaa sekuntiakaan.Voin jo kuvitella sen fiiliksen kun ensimmäisenä lomapäivänä nukun aamulla pitkään, heräilen laiskasti ja aloitan päivän lastaamalla aamiaistarjottimelle paljon hedelmiä ja ison mukin kahvia ja istahtamalla parvekkeelle nautiskelemaan elosta. Voi pojat, mikä mielikuva.

 



Näin kesän kynnyksellä tulee yleensä rustattua vähintäänkin pari listaa asioista, joita haluaisi kesän aikana tehdä. Tänä keväänä mielessä on kuitenkin pyörineet ihan muut jutut, ja ämpärilistat on jääneet pitkälti tekemättä.

Muutama muiden sanelema kesäsuunnitelma on kuitenkin jo rantautunut minunkin kalenteriini. Pikkusiskon rippijuhlat ja ystävän valmistujaiset nyt kivoimpina näistä aikataulutetuista jutuista. Muutoin vältän kyllä tekemästä liian tiukkarajaisia suunnitelmia. Tänä kesänä haluaisinkin tehdä enemmän spontaaneja juttuja, mennä sinne minne paljain jaloin kulkemisesta likaantuneet varpaat kulloinkin osoittavat. Fiilistellä enemmän, vaalia hitaita ja pitkiä hetkiä. Haluaisin niin kovasti tuntea vapauden tänä kesänä, vaikka varsinaista lomaa minulla onkin vain kolme viikkoa.  

Tuntea, se onkin kesän toivelistani kärjessä. Haluan tuntea enemmän. Haluan hemmotella kaikkia aisteja. Haistaa sateenjälkeisen vihreyden ja kostean mullan. Tuntea järviveden viileyden kuumaksi paahtuneella iholla. Maistaa makeat mansikat ja täyteläisen uutuusjäätelön. Huljutella jalkoja vedessä laiturin nokassa istuskellen. Kastua litimäräksi lämpimässä kesämyrskyssä. Antaa hiusten velloa valtoimenaan tuulessa, harjata vain kun on pakko. Kävellä paljain jaloin vastaleikatulla nurmella, antaa vihreyden pinttyä ihoon. Haluan kuunnella livemusiikkia ja tanssia jalat väsyksiin. Haistella aurinkorasvan lomaisaa tuoksua iholla. Antaa naurun kuplia sisällä ja purkautua ulos kovaäänisenä. Haluan rakastaa niin vietävästi kaikkea ja kaikkia ja antaa sen myös näkyä.

 

Jo nyt toukokuun lämmössä olen ehtinyt päästä hyvin kesäisiin fiiliksiin ja näissä tunnelmissa haluan myös jatkaa. Tällä hetkellä tuntuu, että tästä kesästä tulee hyvä, paras. Niitähän kaikki kesät tietysti ovat, niitä kaikista parhaita, rakkauden, vapauden ja onnen kesiä. Ja antaa niiden olla sitä. Mitäpä sitä paremmuusjärjestyksiä tehtailemaan. Eiköhän vaan nautita!

Ihanaa sunnuntaita tyypit!

lauantai 19. toukokuuta 2018

EMMA CLINE - TYTÖT

 

Kun Emma Clinen esikoisteos Tytöt ilmestyi ja luin sitä koskevan kirja-arvostelun lehdestä, kiinnostuin heti. Kirjoitin tekijän ja kirjan nimen ylös, mutta unohdin sitten koko asian pitkäksi aikaa, kunnes yhtäkkiä romaani tuijotti suoraan minuun kirjaston hyllystä. Nappasin sen tietysti mukaani ja ahmin kannesta kanteen hetkessä.

Tytöt kertoo 14-vuotiaasta Eviestä vuoden 1969 Kaliforniassa. Yksinäinen ja tylsistynyt Evie päätyy mukaan hippikulttiin, joka elelee ränsistyneellä ranchilla. Kommuunielämä on Evielle uutta ja kiehtovaa, vapaus päätä huimaavaa. Porukan johtajana toimii karismaattinen Russell, jota kaikki mukana olevat ihailevat ja kunnioittavat. Kaikista eniten Evietä vetää kultissa puoleensa kuitenkin hippityttö Suzanne, jonka kautta hän alunperinkin päätyy mukaan kultin toimintaan.

Tarina perustuu tositarinaan Charles Mansonin johtamasta "perheeksi" kutsutusta kultista, jonka jäsenet murhasivat Roman Polańskin vaimon Sharon Taten ja monta muuta vuonna 1969. Todellisiin tapahtumiin perustuvan luonteensa vuoksi kirjan juoni ei tietystikään päässyt yllättämään millään lailla, mutta se ei vähentänyt imua, jonka kerronta sai aikaan. Lukemista ei malttanut lopettaa, mutta tarkemmin ajateltuna minun on vaikeaa eritellä, mikä tarinassa eritoten veti puoleensa. Minulle Tytöt olikin varsin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä kirja, minkä lukemisen jälkeen jäin epätietoisena miettimään olinko oikeastaan pitänyt teoksesta vai en.


Yleensä pidän lukiessani kauniista kielestä, mutta siitä ei juurikaan päässyt Clinen kirjaa lukiessa nauttimaan. Sanavalintojen ja lauserakenteiden avulla kaikki ihan arkisetkin asiat saatiin kuulostamaan jollain tavalla inhottavilta ja epämiellyttäviltä. Kirjailijan tarkkanäköiset huomiot nuoruudesta, häpeästä ja kaipuusta tuntuivat ensin jopa aika vaivaannuttavilta kunnes tajusi, kuinka aitoja ja elämänmakuisia nuo huomiot olivatkaan. Sanoisinkin, että teksti oli taidokasta, mutta ei kaiken aikaa kovin miellyttävää.

Vaikka juonen kannalta kultti ja sen kammottavat murhatyöt olivat teoksen kantava voima, Tytöt on kuitenkin ennen kaikkea kasvutarina, joka kuvaa hienosti ja aidosti tyttönä olemisen kipukohtia mitään kaunistelematta. Rakkauden ja kuulumisen kaipuuta, ulkopuolisuuden pelkoa, yksinäisyyttä, häpeän ja nolouden tunteita, hankalia perhesuhteita, ystävyyttä ja seksuaalisuutta. Tunnistin monesta pienestä huomiosta itseni teininä ja uskon, että lähes jokainen nainen voi nähdä itsensä kerronnan notkelmissa tai vähintäänkin ymmärtää, mistä teoksessa puhutaan. Vaikka Cline kuvaa erittäin tarkasti ja oivaltavasti tiettyjä nuoruuden solmukohtia ja epävarmuutta, minulle teos muodosti nuoruudesta varsin karun kuvan. Itse näen teiniyden paljon positiivisemmassa valossa, joskin toisille se voi olla juuri niin raadollista, kuin Clinen kirjassa kuvataan.


Minun on vaikeaa muodostaa Tytöistä selkeää mielipidettä, koska toisaalta näen siinä paljon hyvää, mutta jälkituntemukseni sanovat myös toista. Aihepiiri on todella kiinnostava. Karmiva tositarina teoksen taustalla sytytti kiinnostuksen tarinaan mutta Evien elämänmakuinen tarina oli kuitenkin kaiken keskiössä ja innosti lukemaan eteenpäin. Kirjassa on paljon hyvää ja se herättelee pohtimaan monia yhteiskunnallisia kysymyksiä esimerkiksi tyttöjen ja naisten kohteluun liittyen, mutta toisaalta minulle jäi kirjasta myös vähän epämiellyttävä olo. Kenties nämä sekalaiset tuntemukset voi tulkita merkiksi siitä, että teos on onnistunut: mitäpä iloa kenellekään olisi hajuttomasta ja mauttomasta tekstistä, jonka luettuaan ei edes muista mistä oli kyse.