Helsinki-räpsyt

Viikko takaperin olin viikonloppu vierailulla Helsingissä. Reisuun lähdettäessä minulla oli suuret suunnitelmat: ottaisin mahdollisimman paljon kivoja kuvia kun nyt kerrankin olisin jossain muualla kuin kotikulmilla. Muutamat asukuvat olisi kiva räpsäistä ja sitten vielä parit yhteiskuvat tuttujen kanssa. Mahdollisimman monta onnistunutta kuvaa, joita sitten voisi ehkä hyödyntää täällä bloginkin puolella, joojoojoo!

Totuus oli vähän toinen, mikä on oikeastaan vain ja ainoastaan positiivista. Koko reissun ajan oli nimittäin niin paljon tekemistä ja kokemista ja niin kivaa, etten vain kerennyt tai muistanut kaivaa kameraa laukusta esiin. Vaikka muistikortille tallentuneet kuvat muodostavatkin vain sekalaisen ja resuisen joukon räpsyjä, päähäni on tallentunut senkin edestä hauskoja kokemuksia, keskusteluja ja paljon naurua ja iloisia kasvoja. Ei lainkaan huono lopputulos, jos minulta kysytään.

Minulla oli reissulle vain kaksi must-do-juttua. Halusin ehdottomasti käydä Konepajan Brunossa kirpparilla ja juomassa kahvit useampienkin bloggaajien ylistämässä Pauligin kulmassa. Molemmat toiveeni toteutuivat eikä kumpikaan ollut pettymys! Kirpparilta löysin aivan uskomattoman ihanan mekon, jota käytinkin heti samana iltana hyvän ystäväni tupareissa liehuen onnellisena menemään. Pauligin kulmassa taas söin herkullisen mango-lohi-voileivän ja totesin, että hitsi, tämmöisiä leipiä pitää alkaa tehtailla kotonakin. Myös kahvi oli herrrrkullista ja ulkoiset puitteet tosi kivat.

Vaikka Helsingissä oli mukavaa käydä, sain sieltä kotiinviemisiksi kurjan flunssan. Liekkö ollut se kylmä mereltä puhaltava tuuli, joka päätti tehdä tuhojaan elimistössäni ja hämäytti myös vastustuskykyni. Ei sillä, vastustuskykyni on ollut heikonlainen jo pidemmän aikaa, nimimerkillä ehdin olla noin kuukauden terveenä edellisen kaksi kuukautta kestäneen flunssan jäljiltä... oh well, tällaista tämä elämä välillä on.

Näin flunssan kourissa villapaitaan ja villasukkiin pukeutuneena (ja vielä lisäksi mahdollisimman suuren huovan sisään kääriytyneenä) olikin siis hyvä palata niihin pariin hassuun kuvaan, jotka reissullani otin!

 

Kävin myös Ateneumissa ensimmäistä kertaa!

Huom huom taustalla näkyvät pojat orkesterisoittimineen. Ihanaa katusoitantaa, pysähdyttiin pitemmäksikin aikaa kuuntelemaan :)

Elämän pieniä saavutuksia

Listasin eilen päivän saavutuksia ja kiitollisuuden aiheita. Se tuntuu joskus kirkastavan mieltä ihan kummasti, että antaa itselleen hetken aikaa palata niihin hyviin juttuihin, joita päivän aikana on tapahtunut. Eikä niiden asioiden tarvitse olla mitenkään suureellisia tai ihmeellisiä. Ihan tavallisia juttuja vain.

Minun saavutuksieni ja kiitollisuuden kohteideni listalle kuuluivat eilen mm. pitkät ja sikeästi nukutut yöunet, koulujuttujen saaminen valmiiksi ja palauttaminen ajoissa, HIIT-treeneissä käyminen (liikkuminen noin niinkuin ylipäänsä) pitkästä aikaa sekä ruokaostosten tekeminen treenin jälkeen vaikka olin aivan poikki ja olisin vain halunnut lysähtää sohvalle. Myös kuuma suihku, iso mukillinen hedelmäteetä ja poikaystävän kanssa katsottu Napapiirin sankarit oli huippujuttuja eilisessä.

Ei elämän tarvitse olla sen kummempaa. Olin viikonlopun Helsingissä reissun päällä, joten nyt tavallinen perusarki maistuu taas varsin makoisalta. Tänään teen vähän koulutöitä, laitan hyvää ruokaa ja selvittelen työkuvioita. Ehkä katson myös pari(tai ehkä enemmän) jaksoa Frendejä (monettakohan kertaa...) ja teen herkkukaakaota. Arki on aika kivaa, vaikka ulkona onkin harmaampaa kuin osasin aavistaakaan kun aamulla heräsin. Ei se mitään. Sisällä loistavat kynttilät ja tunnelmavalot.

Ihanaa ihan tavallsta tiistaita kaikille !  ♥

Kateudesta

Kateus on inhottava tunne. Se poistaa kaikki pastelliset ja räiskähtelevät värit maailmasta muuttaen kaiken mustaksi ja valkoiseksi. Se jäytää mieltä, valvottaa yöllä ja latistaa kaiken tekemisen ja hyvät asiat mitättömiksi pikku murusiksi. Se tuottaa ajatuksen, että mikään ei ole hyvin vaikka kaikki olisi hyvin.

Vaikka olen yleisesti ottaen tyytyväinen elämääni, joskus kateus iskee ja kovaa. Sinälläänhän se on ihan okei, kaikki ihmiset tuntevat kateutta joskus, näin ainakin uskon. Kateus on sosiaalinen tunne, ja ellet sitten elä erakkona metsän keskellä tapaamatta ikinä yhtäkään toista ihmistä tai olematta millään tavoin yhteydessä muuhun maailmaan, veikkaan että tiedät kyllä miltä kateus tuntuu.

Ja pahaltahan se tuntuu.

Viime aikoina huomasin kateuden nostavan kurjaa päätään. Tunnistin sen heti. Yritin välittömästi myös tarkastella tätä havaittua tuntemusta: yritin pähkäillä miksi tunnen näin, johtuuko se jostain tapahtumasta menneisyydessäni, pitäisikö minun antaa vain tunteen olla ja laantua vai yrittää edistää sen häviämistä jotenkin.

Mitenpä tahansa asiaa sitten pyörittelinkin, en päässyt puusta pitkälle. Kateus syövytti ajatuksiani ja sai oloni tuntumaan riittämättömältä ja päämäärättömältä.

Minussa kateus herää silloin, kun joku muu saavuttaa jotakin, jonka minä tiedän, että minäkin olisin voinut saavuttaa JOS olisin ollut rohkeampi, itsevarmempi tai tehnyt enemmän töitä asian eteen. Sellaisissa tilanteissa usein huomaan, että olen mennyt sieltä mistä aita on matalin, epäillyt omaa osaamistani ja sen vuoksi jättänyt jotain tekemättä tai ajatellut että en jostain syystä voi toimia jollain tavalla. Kateus muuttuukin ärtymykseksi itseäni kohtaan ja alan soimata itseäni.

Mitäpä siinä voi sitten tehdä? Kun järkipuhe tai asiasta valittaminen poikaystävällekään ei auta. Kun levyllinen lempparisuklaata vie ajatukset oikeille raiteille vain hetkeksi. Kun palaan jatkuvasti piehtaroimaan kurjissa tunteissa ja moittimaan itseäni siitä, että olisin voinut tehdä paremmin ja että minäkin voisin olla nyt elämässäni siinä ja siinä pisteessä.

Mutta kun ei, minä en ole, ja se siitä. En ole vielä siellä, missä joku muu ehkä on. En ole varma tulevaisuudestani tai siitä, millaista työtä haluan elämässäni tehdä. En ole löytänyt unelmieni paikkaa missä haluaisin asua. En ole edennyt töissä yhtä nopeasti, kuin joku toinen. Vaikka välillä tuntuu, että jumitan elämässäni saavuttamatta yhtään mitään (ja tästä voin syyttää vain itseäni ja omia valintojani tai valitsemattomuuksiani) asia ei ainakaan paremmaksi märehtimällä muutu.

Joten miksen voisi vain antaa asian olla. Tiedän kyllä, etteivät muiden saavutukset ja onni ole minulta pois. Ne eivät kertakaikkiaan liity minuun. Oman navan tuijottelu tässä asiassa ei varmasti ole kovinkaan hedelmällinen ongelmanratkaisukeino.

Ennen kaikkea pitäisi muistaa, että on ihan okei olla joskus kateudesta vihreä ja sääliä itseään. On ihan fine, ettei tiedä mitä elämällään tekisi ja ettei kaikki muumit ole aina laaksossa. Joskus pitää saada vollottaa ääneen kuinka epäreilua ja tyhmää elämä on ja miten mikään kiva ei ikinä osu minun kohdalleni.Tärkeintä on kuitenkin nousta sieltä kuopasta ja alkaa taas keskittyä hyvään. Negativiisessa kieriskely harvoin on pidemmän päälle kovinkaan rakentavaa toimintaa.

Ja aina on hyvä muistaa, että kaikesta oppii, myös kateudentunteista. Ehkä seuraavan kerran en epäile kykyjäni ja kerään kaiken rohkeuteni tehdäkseni elämässäni siirron, joka antaisi sysäyksen haluamaani suuntaan. Ehkä seuraavalla kerralla kun minun on mahdollisuus muuttaa asioita, en enää pelkää.

Kaikilla on joskus raskasta

Välillä on niitä päiviä, jolloin jokainen askel on kuin hyppelyä, kun mieli pursuaa inspiraatiota ja kaikkialla ympärillään näkee vain hattaraa ja kimallusta ja taikaa. Ja sitten on niitä päiviä, jolloin arjen stressi rutistaa aivot kasaan ja kiristää nahkavyön sydämen ja keuhkojen ympäri. Tuntuu, ettei saa ilmaa, että aikaa on aivan aivan aivan liian vähän, jotta voisin millään selviytyä kaikesta työmäärästä, josta kuitenkin jotenkin kummassa pitäisi selviytyä.

Tänään on jälkimmäinen päivä. Samoin oli eilen. Vaikka joskus on oikein suotavaa lykätä ikävystyttäviä juttuja myöhemmäksi, joskus ne on kohdattava. Ja joskus ne tajuaa sitten kohdata vähän liian myöhään, ja sitä tajuaa olevansa pulassa. Silloin on pakko purra hammasta yhteen ja sanoa itselleen lets do this girl!

Kovin voitokas olo ei kyllä tällä hetkellä ole. Mutta kun jaksan paiskia töitä vielä viikon, se toivon mukaan palkitaan. Siihen saakka koetan jaksaa olla ahkera syömällä vähän joulutorttuja ja katsomalla Good wifen ensimmäisen kauden jaksoja uudestaan (koska ensimmäiset kaudet vaan olivat niin paljon parempia kuin nämä viimeisimmät!!!)

Jos koulu/työ/huolet/elämä painaa jollakulla muullakin päälle niin täältä lähtee sinne suuuuren suuri virtuaalinen tsemppihalaus. You can do it!

Asiat, joita rakastan talvessa

 

Olen ollut viime päivinä aivan onneni kukkuloilla, pieni sydämeni on ollut aivan pakahtumaisillaan inspiraatiosta, riemusta ja leikkimielisyydestä. 

Vaikka minulla on ollut "tunnelmavalot" ikkunoissa jo syyskuusta saakka, nyt yhä useammat valosarjat ovat löytäneet paikkansa. Rakastan ikkunalaudoilla tuikkivia valoja, olohuoneen pöydällä loimottavia tuoksukynttilöitä ja keittiön ikkunasta pystyn seurailemaan parvekkeen lyhtyjen sisällä hiljalleen palavia tuikkuja.

Ensilumi ja syksyn (vai saako jo sanoa talven?) ensimmäiset lumiset päivät inspiroivat minua valtavasti. En tiedä mitään ihanampaa kuin käydä kävelyllä puuterisessa lumessa aurinkoisena ja kirpeänä pakkaspäivänä, tulla sen jälkeen sisään lämpimään ja keittää kuppi kuumaa juotavaa. Kirjojen lukeminen, rauhoittava musiikki ja leijailevat lumihiutaleet saavat unohtamaan kaikki arkiset ongelmat ja huolet ja stressitasotkin laskevat kuin itsestään.

Vaikka huolenaiheita minulla tällä hetkellä olisi, useampikin.

Aika ei tunnu riittävän mihinkään.

Tehtävää opiskelujen eteen olisi vaikka kuinka paljon ja deadlinet lähestyvät uhkaavasti.

Siihen kun lisää vielä työkiireet ja sosiaalisen elämän, kiirettä piisaa.

Jostain syystä en kuitenkaan osaa murehtia kaikesta tästä juuri nyt. Yksi parhaista ajoista vuodessa on ovella, tai oikeastaan jo saapunut. Suurin toiveeni olisi, että koko marraskuun ja joulukuun olisi pakkasta, jotteivat lumet enää sulaisi pois. En oikein luota toiveeni toteutumiseen, mutta pidän peukkuja pystyssä.

 

Talvessa on aivan hurjan paljon asioita, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä ja saavat mielikuvitukseni laukkaamaan. Tykkään seistä lumituiskussa ja antaa tuulen hulmuttaa hiuksia. Pidän kerrospukeutumisesta, pipoista, lapasista ja suurista kaulahuiveista. Toivoisin kovasti, että minulla olisi takka, johon sytyttää tulet pimenevinä iltoina ja jonka lämpimässä valossa istuskella raukeana onnesta.  

Talviset nuotioretket ja pakkaskävelyt ovat ehkä yksi parhaista aktiviteeteistä, joita talvella voi keksiä. Samoin hiihto-, luistelu- ja lasketteluretket, kun niiden aika koittaa. Vielä en ole suksien päälle asettunut, vaikka jäädytettyjä latuja jo olisi. Odottelen niitä "oikeita" latuja vielä.

Kuumat juomat kuten tavan kahvi, erikoiskahvit, kuumat kaakaot, aromaattiset teet ja kaikki muut mitä nyt keksiä saattaa, ovat parhaimmillaan talvella. Voisin kävellä muki kädessä vaikka kaikki päivät läpeensä, siemaillen joka välissä annoksia idyllistä talvitunnelmaa. Voi sentään, pitäisiköhän käydä keittämässä lisää kahvia vai miten olisi omenakanelitee?

Ihmisenä, joka rakastaa kaikkea luovaa toimintaa ja tekemistä, alkutalvi on mainiota aikaa myös siinä mielessä, että inspiraatiota ja ideoita saa aivan kaikesta ympärillään. Minun tekee koko ajan mieli kirjoittaa, mieleni aivan pursuaa tarinoita. Myös värikynät ja siveltimet houkuttelevat jatkuvasti tarttumaan tuumasta toimeen ja ulkona kävellessäni suunnittelen nykytanssikoreografioita mielessäni. Ainut asia, mikä tuppaa jäämään näinä hetkinä, on valokuvaus: ympäröivä maailma on vain yksinkertaisesti aivan liian kaunis katseltavaksi linssin läpi, en halua menettää piiruakaan siitä. 

Siksi pidän silmät auki ja kameran kiinni. Elän, hengitän ja tunnen, joka solullani.

Nautin elämästä juuri nyt hyvin paljon.

 ♥

 

 KUVAT: PINTEREST

Pyhäinpäivästä sanottua

Tänään päivän avainsanoja ovat olleet rauha, lämpö, kynttilät ja rakkaus. Olen viettänyt pyhäinpäivää toisaalla kuin aiempina vuosina, mutta siitäkin huolimatta samojen asioiden ja ajatusten ympäröimänä. Olen onnekas voidessani viettää tätä päivää rakastamani ihmisen kanssa, hyvästä ruoasta ja elämästä kynttilän valossa nauttien ja samalla rakkaita, jo poismenneitä läheisiä muistellen. Tässä päivässä on aivan omanlaisensa tunnelma, jonka haluan vuodesta toiseen säilyttää. Pyhäinpäivä ei ole minulle vain arkea muiden päivien joukossa: sillä on aivan oma merkityksensä.

Rauhaisaa pyhäinpäiväniltaa kaikille ! ♥

Todella herkullinen amerikkalainen omenapiirakka

Lupasin jokin aika sitten jakavani kanssanne herrrrkullisen amerikkalaistyylisen omenapiirakkareseptin ja tänään olisikin sitten sen vuoro! Löysin alkuperäisen reseptin Unelmien talo&koti -lehdestä ja se on Kinuskikissan versio perinteisestä amerikkalaisesta apple piesta. Uskoisin reseptin löytyvän jossain muodossa myös Kinuskikissan nettisivuilta, jonne voit klikata itsesi TÄSTÄ.

Ja sitten siihen itse reseptiin! En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt omenapiirakkaa tähän tyyliin, joten oli hauskaa kokeilla leipoa jotain uutta. Itse hivenen laiskana näpertäjänä en jaksanut punoa päälle tulevaa ristikkoa yhtä kauniisti kuin ohjeissa neuvottiin, vaan asettelin vain ensin taikinaliuskoja pystyyn ja sen jälkeen vaakaan ja hyvinhän se onnistui niinkin. Lisäksi muokkasin reseptiä hieman oman ruokakomeroni tarpeita paremmin vastaavaksi ja pudotin pois pari ainesosaa täytteestä.

 
Ohje on suunniteltu halkaisijaltaan 24cm piirakkavuoalle, joten mikäli sinulla on suurempi tai pienempi vuoka, voit mätsäillä ainesosien määrät sen mukaan sopivammiksi.

Tarvitset

Taikinaa varten
- 5 dl vehnäjauhoja
- 1 rkl sokeria
- ½ tl suolaa
- 175 g voita
- 3/4 dl vettä

Täyttettä varten
- n. 800 grammaa omenoita (itselläni täytteeseen sujahti mukavasti n. 7-8 melko pientä/keskikokoista kirpeähköä omenaa)
- 1½ dl fariinisokeria
- 1½ rkl maissitärkkelystä
- 2½ tl kanelia

 
1. Yhdistä pohjan kuivat aineet ja nypi ne sen jälkeen sekaisin voin kanssa. Lisää sitten vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Tämän jälkeen pyörittele taikinasta möykky, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi (itse pidin taikinaa jääkaapissa ajanpuutteen vuoksi n. 40min ja hyvä tuli niinkin!).

2. Sillä välin kun taikina on jääkaapissa, voit valmistaa täytteen. Kuori ja paloittele omenat haluamasi kokoisiksi viipaleiksi. Yhdistä fariinisokeri, maissitärkkelys ja kaneli ja sekoita seos sen jälkeen omenaviipaleiden joukkoon.

3. Erottele taikinasta 1/3 ja säästä se piirakan päälle tulevaa ristikkoa varten. Kauli loput taikinasta jauhoja apuna käyttäen (mikäli tarpeellista, itse en pahemmin jauhoja tässä vaiheessa tarvinnut) leivinpaperin päälle ympyräksi (saa olla melko ohut). Kippaa taikina vuokaan ja painele se tasaisesti pohjaan ja reunoja vasten. Tässä vaiheessa ylimääräinen taikina saa mennä vuoan reunojen yli. Levitä tämän jälkeen omenatäyte pohjan päälle. 

4. Kauli lopusta taikinasta levy ja leikkaa siitä n. 1,5cm leveitä suikaleita. Voit joko punoa suikaleet tai mikäli haluat päästä helpommalla asetella ne niin kuin minä: ensin kaikki pystysuikaleet ja sen jälkeen vaakasuikaleet pystysuikaleitten päälle. Tasoittele vuoan reunojen yli ulottuva taikina siistiksi.

5. Voitele taikinapinta kananmunalla ja paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 50 minuuttia. Suojaa pinta foliolla sen jälkeen, kun se on saanut vähän väriä, jottei pinta pääse palamaan!

6. Tarjoile piirakka lämpimänä esimerkiksi kylmän jäätelön tai vaniljavaahdon kera. Nauti!

Mitä vahvuus oikeastaan on?

Olen pohtinut viime aikoina vahvuutta. Mitä oikeastaan on olla vahva? Onko vahvuus heikkouden vastakohta? Ainakaan niinä hetkinä, kun koko elämä tuntuu kaatuvan päälle ja lamaannun pelkästään ajatusteni painosta, olo ei tunnu kovin vahvalta. Olenko siis heikko sellaisina hetkinä, jolloin ainoa oikea tapa toimia, on käpertyä kippuraan peiton alle ja paeta koko maailmaa?

Pohdittuani asiaa olen päätynyt lopputulemaan, että vahvuus on oikeastaan aika monimutkainen juttu. Ja kaiken selvyyden vuoksi sanottakoon, että en nyt puhu fyysisestä vahvuudesta. Myönnän tosin, että toisille fyysinen vahvuus voi luoda vahvuuden ja pystyvyyden tuntemuksia monilla elämän osa-alueilla. En kuitenkaan halua nyt puhua sellaisesta vahvuudesta, vaan pikemminkin siitä, joka kumpuaa meidän sisältämme.

Vahvuutta voidaan katsoa olevan hyvin monenlaista. Halusin kuitenkin yrittää eritellä hieman omasta mielestäni vahvuuteen kuuluvia tekijöitä. Seuraavat kohdat ovat siis vain oman kokemukseni ja pohdintojeni tulosta siitä, millainen on mielestäni vahva ihminen, millaisia asioita vahvuuteen kuuluu. Voitte olla joko eri mieltä tai samaa mieltä, keskustelu aiheesta kuin aiheesta on aina tervetullutta!

Vahvuutta on ymmärtää elämän keskeneräisyys, epävarmuus ja epätäydellisyys niin muissa ihmisissä, itsessä, kuin maailmassa ylipäänsä, ja hyväksyä se. Maailma ei tule koskaan valmiiksi, emmekä me ihmisetkään tule. On vahvuutta ymmärtää, ettei kaikkia asioita voi muuttaa, ja toisaalta kykyä muuttaa niitä asioita, mitkä ovat muutettavissa, jos se tuottaa paremman lopputuloksen lähtötilanteeseen verrattuna.

Vahvuutta on hyväksyä ja näyttää tunteensa avoimesti. Se voi olla pelottavaa ja se voi olla vaikeaa. Mielestäni on kuitenkin ehdottomasti vahvuutta kyetä hyväksymään ja näyttämään tunteensa niiden pelottavuudesta huolimatta. On vahvuutta näyttää, ettei aina mene hyvin. On vahvuutta näyttää, että on joskus vähän rikkinäinen. Samalla on kuitenkin myös vahvuutta nähdä hyvää elämän vaikeissakin tilanteissa, eikä jäädä märehtimään kurjiin tunteisiin liian kauaksi aikaa.

Vahvuus on myötätuntoa ja kykyä empatiaan. Se on taitoa nähdä ja kohdata ihminen ihmisenä ja osoittaa toiselle ymmärrystä. Vahvuus on lähimmäisen rakkautta niin tuttuja kuin tuntemattomiakin kohtaan. Vahvuus on erilaisuuden hyväksymistä ja avointa, lämmintä kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

Vahvuus on myös sitä, ettei vastaa pahaan pahalla, vaikka olisi kokenut vääryyttä. Vahvuus on kykyä olla katkeroitumatta ja antaa anteeksi, koska se on ainoa tapa lisätä hyvää. Kostaminen tai jatkuva vihanpito ja kaunankantaminen ei lisää elämään rakkautta ja hyvää, vaan ainoastaan pahaa oloa. On vahvuutta kyetä antamaan anteeksi. Tietenkin saa vihastua, saa tuntea kurjia tunteita ja olla äkäinen, mutta loppupeleissä anteeksianto on paljon suurempaa vahvuutta kuin ikuinen viha ja suru.

Vahvuus ei siis ole pelottomuutta. Vahvuus on kykyä elää ja kohdata muutoksia ja epävarmuuden hetkiä peloista ja epäilyksistä huolimatta. Vahvuus on luottoa elämään, itseen ja muihin. Vahvuutta ei ole virheettömyys tai täydellisyys tai se, että jaksaa aina päivästä toiseen murtumatta tai pahoittamatta mieltään. Vahvuutta on ymmärrys elämää kohtaan ja kaikkien elämän puolien hyväksyminen. Ja ennen kaikkea vahvuus on rakkautta, joka tekee kaikista ja kaikesta kauniimpaa ja voimakkaampaa.

Siinäpä hieman minun ajatuksiani vahvuudesta. Samaistuitteko, vai mietittekö, että en ole kyllä yhtään samoilla linjoilla? Olisi kiva kuulla ajatuksia vahvuudesta, millainen ihminen teidän mielestänne on vahva?

Ihanaa tiistaita ja alkanutta marraskuuta ! ♥