keskiviikko 3. tammikuuta 2018

JOULUNAIKAA


Uusi vuosi on jo pyörähtänyt käyntiin, mutta koska pidin joululoman verran lomaa myös tietokoneella kyhjöttämisestä, ajattelin jakaa parit joulukuvat!

Lomani meni erittäin ihanasti. Vietin joulun kotikotona perheeni parissa, ulkona riitti lunta ja tunnelma oli huipussa. Aatto sisälsi kaikki oman perheen perinteet ja eteni siis samoissa merkeissä kuin aiempinakin vuosina. Tuttua ja turvallista ja aina yhtä mukavaa.

Joskin sanottakoon, että aattopäivänä on vähän turhankin paljon tohinaa ja hyörinää, joten oikeastaan se rauhoittumisen aika alkaa vasta illasta ja jatkuu sitten loppuloman. Tämän syksyn jälkeen rauhoittuminen tuli kyllä tosiaan tarpeeseen, ja onneksi se toteutui erinomaisesti herkkujen, kirjojen, lautapelien ja hyvien elokuvien äärellä.

 
Kirjoista puheenollen, kevyttä hömppälukemista kaipaaville (vaikka sitten ensijouluun tai jälkijoulutunnelmoijille. Eihän se ole vielä edes loppiainen vai mitä? ;>) Jenny Colganin The Christmas Surprise on varmasti oivallista lomaluettavaa. Superkevyttä mutta ihan viihdyttävää. Kategoriana tämänkaltaiset kirjat ei ole se minun juttuni, mutta näitä voi lueskella aina vähän painavampien romskujen välissä, ettei käy liian raskaaksi.
 


Meillä perinteiset joulutortut on aina tehty sekä luumuhillola että vadelmahillolla, koska allekirjoittanut ei ole koskaan ollut pahemmin luumun  perään intoilevaa sorttia. Kyllä se vadelmaa olla pitää! Myös omenakanelihilloisia torttuja tulee tehtyä joulun alla runsaasti.


Pian alkavat taas työt ja opiskelut, mutta on ollut kyllä i-ha-naa saada nauttia pitkästä lomasta rakkaiden ihmisten parissa. Olo tuntuu vihdoin levänneeltä. Ah. Puolet joululomasta meni flunssaisena, mutta sekään ei oikeastaan haitannut, koska sairasteluhan takasi pakkolepäämisen :) Ihan kuin nyt muutenkaan olisin koskaan joululomalla kovin kovasti menossa mihinkään. Tälläkin lomalla näin muutamia ystäviä, kävin veljieni kanssa elokuvissa katsomassa uusimman Star Warsin ja sittenpä oikeastaan loppuaika meni ihan vaan oloillessa. Parhautta!

Mutta nyt on siis varmaan aika pikkuhiljaa kääntää katseet kohti tätä hiljattain alkanutta tammikuuta. Kovia pakkasia ja aurinkoisia päiviä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti