EMMA CLINE - TYTÖT

 

Kun Emma Clinen esikoisteos Tytöt ilmestyi ja luin sitä koskevan kirja-arvostelun lehdestä, kiinnostuin heti. Kirjoitin tekijän ja kirjan nimen ylös, mutta unohdin sitten koko asian pitkäksi aikaa, kunnes yhtäkkiä romaani tuijotti suoraan minuun kirjaston hyllystä. Nappasin sen tietysti mukaani ja ahmin kannesta kanteen hetkessä.

Tytöt kertoo 14-vuotiaasta Eviestä vuoden 1969 Kaliforniassa. Yksinäinen ja tylsistynyt Evie päätyy mukaan hippikulttiin, joka elelee ränsistyneellä ranchilla. Kommuunielämä on Evielle uutta ja kiehtovaa, vapaus päätä huimaavaa. Porukan johtajana toimii karismaattinen Russell, jota kaikki mukana olevat ihailevat ja kunnioittavat. Kaikista eniten Evietä vetää kultissa puoleensa kuitenkin hippityttö Suzanne, jonka kautta hän alunperinkin päätyy mukaan kultin toimintaan.

Tarina perustuu tositarinaan Charles Mansonin johtamasta "perheeksi" kutsutusta kultista, jonka jäsenet murhasivat Roman Polańskin vaimon Sharon Taten ja monta muuta vuonna 1969. Todellisiin tapahtumiin perustuvan luonteensa vuoksi kirjan juoni ei tietystikään päässyt yllättämään millään lailla, mutta se ei vähentänyt imua, jonka kerronta sai aikaan. Lukemista ei malttanut lopettaa, mutta tarkemmin ajateltuna minun on vaikeaa eritellä, mikä tarinassa eritoten veti puoleensa. Minulle Tytöt olikin varsin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä kirja, minkä lukemisen jälkeen jäin epätietoisena miettimään olinko oikeastaan pitänyt teoksesta vai en.

Yleensä pidän lukiessani kauniista kielestä, mutta siitä ei juurikaan päässyt Clinen kirjaa lukiessa nauttimaan. Sanavalintojen ja lauserakenteiden avulla kaikki ihan arkisetkin asiat saatiin kuulostamaan jollain tavalla inhottavilta ja epämiellyttäviltä. Kirjailijan tarkkanäköiset huomiot nuoruudesta, häpeästä ja kaipuusta tuntuivat ensin jopa aika vaivaannuttavilta kunnes tajusi, kuinka aitoja ja elämänmakuisia nuo huomiot olivatkaan. Sanoisinkin, että teksti oli taidokasta, mutta ei kaiken aikaa kovin miellyttävää.

Vaikka juonen kannalta kultti ja sen kammottavat murhatyöt olivat teoksen kantava voima, Tytöt on kuitenkin ennen kaikkea kasvutarina, joka kuvaa hienosti ja aidosti tyttönä olemisen kipukohtia mitään kaunistelematta. Rakkauden ja kuulumisen kaipuuta, ulkopuolisuuden pelkoa, yksinäisyyttä, häpeän ja nolouden tunteita, hankalia perhesuhteita, ystävyyttä ja seksuaalisuutta. Tunnistin monesta pienestä huomiosta itseni teininä ja uskon, että lähes jokainen nainen voi nähdä itsensä kerronnan notkelmissa tai vähintäänkin ymmärtää, mistä teoksessa puhutaan. Vaikka Cline kuvaa erittäin tarkasti ja oivaltavasti tiettyjä nuoruuden solmukohtia ja epävarmuutta, minulle teos muodosti nuoruudesta varsin karun kuvan. Itse näen teiniyden paljon positiivisemmassa valossa, joskin toisille se voi olla juuri niin raadollista, kuin Clinen kirjassa kuvataan.

Minun on vaikeaa muodostaa Tytöistä selkeää mielipidettä, koska toisaalta näen siinä paljon hyvää, mutta jälkituntemukseni sanovat myös toista. Aihepiiri on todella kiinnostava. Karmiva tositarina teoksen taustalla sytytti kiinnostuksen tarinaan mutta Evien elämänmakuinen tarina oli kuitenkin kaiken keskiössä ja innosti lukemaan eteenpäin. Kirjassa on paljon hyvää ja se herättelee pohtimaan monia yhteiskunnallisia kysymyksiä esimerkiksi tyttöjen ja naisten kohteluun liittyen, mutta toisaalta minulle jäi kirjasta myös vähän epämiellyttävä olo. Kenties nämä sekalaiset tuntemukset voi tulkita merkiksi siitä, että teos on onnistunut: mitäpä iloa kenellekään olisi hajuttomasta ja mauttomasta tekstistä, jonka luettuaan ei edes muista mistä oli kyse.